Uniapnea

 Olen kuullut tositarinan oravasta, joka muutti pesäpaikan poikasineen parin väsyneen kalamiehen stereokuorsauksen takia toiselle hehtaarille. Kurreparka oli näet sattunut rakentanut pesän joen rantaan. Myös minä nukuin ääneen, niin kovaan ääneen, että se kuului kaksikerroksiseen talomme toiseen kerrokseen. Hengityskatkokset ja korahdukset alkoivat häiritä myös entisen tyttöystävän hyvin ansaittua unta. Vaimoni oli sitä mieltä, että minulla on uniapnea. Lopulta myös minä, vaikka hidasoppinen olenkin, ymmärsin lopulta, että oireet ei ole terveen ihmisen. Pää oli kipeänä aamuisin ja suuta kuivi. Lakanat olivat hiestä märät ja tyyny kuolasta. Suostuin googlettamisen jälkeen ja lievää painostusta tuntien, puhumaan oireistani lääkärille.

Niinpä sain lähetteen unipolygrafiaan. Siellä hoitaja kytki minut moninkertaiseen liekaan, jotka yhdistyivät pieneen muoviseen koteloon. Kaikki lieat, eli johdot ja letku, koteloineen teipattiin ympäri kehoa. Ohjeita noudattaen menin kotiin. Aamulla, hyvin valvottu yö takanani, hoitaja päästi minut piuhoistani. Samalla viikolla lääkäri soitti kertoen vaikeasta uniapneasta. Hengityskatkoksia oli laite rekisteröinyt yli 60 kappaletta ja hapetusarvoni oli laskenut selvästi alle suosituksen katkoksien aikana. Tämä selitti oireeni täydellisesti.

Vaikeudet opiskelussa ja työpaikalla

Suoritin nelikymppisenä ensi- ja sairaanhoitajan tutkinnon. Opiskelu oli mieluisaa ja sen ansiosta sain erittäin mieluisen ja mielenkiintoisen työn. Kuitenkaan opiskelu ei sujunut läheskään kivuttomasti. Aloin ihmetellä väsymystäni varsinkin iltapäivisin. Teoriatunneilla opittu pyyhkiytyi muististani niin tehokkaasti, etten osannut laboratiotunnilla soveltaa juuri mitään. Niinpä koulupäivän jälkeen otin tunnin tai kahden päiväunet, että jaksoin jatkaa pänttäämistä illalla. Hoitotason ensihoitoharjoittelussa tuli seinä vastaan. Kun harjoittelun ohjaajat tenttasivat esimerkiksi hoitovälineitä ja lääkkeitä, en osannut juuri mitään. Koska en oppinut kohtuudella, ohjaajat yhdessä opettajan kanssa hylkasivät harjoittelun ja sain uuden mahdollisuuden myöhemmin.

Valmistuin puoli vuotta yliajalla, mutta paperit jollain ilveellä sain. Työllistyin leikkausosastolle, jossa perehtyminen on monivuotinen urakka. Haastava, mutta kiinnostava työ auttoi pysymään hereillä vuorojen loppuun. Lopulta jouduin siirtymään kaksivuorotyöhön. En saanut nukuttua juuri ollenkaan yövuorojen jälkeen. Aamuvuoroissa iltapäivisin ennen vuoron vaihtoja raportin tekeminen oli yhtä tuskaa, etenkin suullisen. Kun uniapnea oli todettu, pyynnöstäni perehdytyksessä uutta kokonaisuutta minun ei tarvinnut aloittaa, siitä kiitos työnantajalle.

Elämän korkeakoulu

Sain lopulta C-PAP -laitteen vuonna syksyllä 2022. Se oli kerrasta menoa: nyt en pärjää ilman. Olen kokeillut muutaman kerran, vahingossa, nukkua ilman huokulaitetta ja oireet palasivat joka kerta. En vieläkään ymmärrä, miksen hakeutunut lääkärille jo aiemmin? Toisaalta ymmärrän hyvinkin, koska hengittämättä ei aivot palaudu päivän toimista ollenkaan. Fyysinen väsymys estää liian miettimisen ja ainakin kuljin aivan kuin sumussa enimmän osan aikaa. Jopa aivoinfarktin jälkeisen väsymyksen ja aivosumun voisi rinnastaa uniapnean tuomaan väsymykseen. Valitettavasti molemmista on kokemusta.

Rakastuin vuosituhannen alkupuoliskolla silloiseen tyttöystävään, nykyiseen vaimooni. Hänen kanssaan elämä on ollut rosoineen onnellista. Kuitenkin hankaliakin hetkiä on vähintäänkin ollut riittävästi, jotta osaisin olla kiitollinen niistä asioista, jotka on elämässäni hyvin. Elämä itsessään on vaivoineen tehokas kouluttaja. Kun kilometrejä kertyy, esiintyy kulumistakin vääjämättä kiihtyvää tahtia. Kulumista on paljon helpompi sietää yhdessä. Liitto on kestänyt väsyneet vuodet, vaikka aviovuoteeseen tuli kolmas pyörä. Toisin kuin oravan, vaimoni ei ole tarvinnut vaihtaa huonetta kesken yön. Kolmas pyörä puhkuu virtaa kinttaisiin niin hiljaa ja valittamatta, etten sitä huomaa. Elämänlaatuni parani kertaheitolla lähes joka osa-alueilla.

ps. Nykyään oravat eivät kokoa kotiaan kalavesien äärelle. Niin olen kuullut. Älykkäitä eläimiä.

Kurkimunakas

 

Kesä oli jo ovella, olihan toukukuun viimeinen päivä. Kesästä puuttuivat vain sääsket ja koivun lehdet. Käki kukkui, pikkulinnut sirkuttivat ja korppi imitoi koiran haukuntaa. Lammella oli täysin tyyntä. Luonnon rauhan rikkoi vain ajoittaiset ihmisäänet ja airojen kitinät sekä veden loiskaukset.

Pojat olivat tulleet suolammelle hauenpyyntiin, kuten niin monena vuonna aiemminkin. Lammelle päästäkseen oli pitänyt kävellä vaaran rinnettä alaspäin kilometrin verran. Lampi oli sopivan kokoinen, niinpä se oli puolessa tunnissa rauhallisesti soudettu ympäri. Hauet olivat nälkäisiä, mutta päästettiin jatkamaan omaa saalistustaan vapaasti. Kalamiehille saalis ei ollut tärkeää, vain kalastusretki itsessään riitti.

Soudettuaan muutaman kerran lammen ympäri ja poikien rantautuessa, ilta oli jo pitkällä. Monta purtua etusormea oli paikattu. Saalistakin oli saatu, mutta päästetty kasvamaan siinä toivossa, että haukien äiti tulisi ojentamaan olemaan kiusaamatta jälkikasvuaan. Nälkäkin alkoi kiusaamaan suolessa. Suokävelyä olisi tiedossa muutaman sadan metrin verran, ja toinen mokoma kuivaa kangasta pitkin polulla, joka veisi kämpälle. Niitä näitä jutellen pojat laittoivat repun pykälään. Onneksi suo ei ollut erityisen märkä ja kulkijat pääsivät kuivin jaloin kankaalle.

Matka keskeytyi munan vuoksi. Luultavasti kurjenmunan, koska närhellä on pienempi. Koska ihmispojat olivat luonteeltaan uteliaita, muna lähti mukaan. Kävellessä mietittiin ääneen munan tulevaa kohtaloa. Sitten se tuli, se ajatus, joka pyöri poikien mielessä munan löytöpaikalta kämpän portaille johtaneen viidenkymmenen metrin kävelymatkan ajan. Paistetaan se! Tuumasta toimeen, niinpä tehtiin tulet. Mielissä oli munakas joka on luultavasti hyvän makuinen, ainakin kananmunasta paistettu on hyvää.

Lopulta päästiin itse asiaan. Kevyt kopsautus pannun reunaan riitti munan kuoren rikkomiseksi. Toisin kuin tuoreesta kananmunasta, josta tulee ensin esiin valkuaista, hyvän aikaa haudotusta kurjenmunasta tuli ensin kirkasta nestettä ja hieman verta ennen poikasta. Jostain syystä pojilla nälkä kaikkosi, eipä ollut kurjenpojasta särpimeksi leivälle. Olisiko ollut viisasta ottaa jokin ylös nostettu hauki ruoaksi.

Myöhemmin, makkaraa paistaessa, pojat harmittelivat omaa pöljyyttään. Kaikenlaista on tullut tehtyä, mutta tämä pöljyys ei heti unohdu. Liekkö korppi käynyt kurjen pesällä varkaissa ja tiputtanut munan polulle, sitä ei voi tietää. Tosiasia on kuitenkin se, että korppikaan ei käytä jääkaappia munien säilömiseen.

Ja ne pojat, ne olivat iältään 45- ja 48-vuotiaita. Oppia ikä kaikki, toivottavasti. Toisaalta, poikamaiset vinkeet ehkä nuorentavat ajatuksia.

Aivoinfarkti

Olen keski-ikäinen perheellinen ja hoitoalalla työskentelevä mies. Olen suorittanut kaksi korkeakoulututkintoa, niinpä minulla on insinöörin ja sairaanhoitajan paperit taskussa. Sairaanhoitajan työstä minulla kertyä vain muutaman vuoden työkokemus. Jos kuntoudun riittävästi, haluaisin jatkaa hyvin alkanutta sairaanhoitajan uraa.

Vajaan kaksi ja puoli vuotta sitten aivoihini iski infarkti. Puhe- ja kirjoitustaidot hävisivät täysin, samalla myös hävisivät matemaattiset taidot. Numerot olivat hukassa. Näkökenttäni otti myös osumaa, en nähnyt kunnolla alas. Väsymys oli valtavaa ja enkä kestänyt ärsykkeitä ollenkaan.

Tällä hetkellä olen kuntoutumassa hyvää vauhtia. Vielä minä änkytän kirjoittaessa ja puhuessa. Pahin väsymys on voitettu, mutta edelleen väsyessä puhe- ja kirjoitustaidot taantuvat. Olen oppinut säätelemään  paremmin tekemisiäni siten, etten "vedä piippuun" itseäni. Samoin on pitänyt opetella säännöllistä unirytmiä. Reilu vuosi sitten sain ajokortin takaisin.

Kuntoutuksessa minulla on apunani ammattilaisia, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä toipumisessa. Saan puhe- ja toimintaterapiaa ja neuropsykologin palveluita viikoittain. Muita ammattilaisten apuja tarvitsen myös, esimerkiksi fysioterapiaa ja eri alojen lääkäreitä. Suuri kiitos kaikille! 

Miltä tämä sitten tuntuu? Olen kiitollinen. Tämä olisi voinut mennä aika paljon huonomminkin. Oli lähellä, etten olisi oppinut ollenkaan puhumaan tai kirjoittamaan. Raajat ja tasapaino ovat kunnossa ja näkökyky on normaalisoitunut. Olen kiitollinen niistä asioista, jotka ovat hyvin. Esimerkiksi perheen arvo on entisestään noussut, perhe on pitänyt "kasetin" kasassa.

Tämän kirjoittaminen on edelleen aika työlästä ja hidasta. Sen takia kirjoitan tätä ja ehkä jatkossa kirjoitan lisää sekalaisista aiheista. Oppia ikä kaikki, kirjoittaminenkin!