Kurkimunakas

 

Kesä oli jo ovella, olihan toukukuun viimeinen päivä. Kesästä puuttuivat vain sääsket ja koivun lehdet. Käki kukkui, pikkulinnut sirkuttivat ja korppi imitoi koiran haukuntaa. Lammella oli täysin tyyntä. Luonnon rauhan rikkoi vain ajoittaiset ihmisäänet ja airojen kitinät sekä veden loiskaukset.

Pojat olivat tulleet suolammelle hauenpyyntiin, kuten niin monena vuonna aiemminkin. Lammelle päästäkseen oli pitänyt kävellä vaaran rinnettä alaspäin kilometrin verran. Lampi oli sopivan kokoinen, niinpä se oli puolessa tunnissa rauhallisesti soudettu ympäri. Hauet olivat nälkäisiä, mutta päästettiin jatkamaan omaa saalistustaan vapaasti. Kalamiehille saalis ei ollut tärkeää, vain kalastusretki itsessään riitti.

Soudettuaan muutaman kerran lammen ympäri ja poikien rantautuessa, ilta oli jo pitkällä. Monta purtua etusormea oli paikattu. Saalistakin oli saatu, mutta päästetty kasvamaan siinä toivossa, että haukien äiti tulisi ojentamaan olemaan kiusaamatta jälkikasvuaan. Nälkäkin alkoi kiusaamaan suolessa. Suokävelyä olisi tiedossa muutaman sadan metrin verran, ja toinen mokoma kuivaa kangasta pitkin polulla, joka veisi kämpälle. Niitä näitä jutellen pojat laittoivat repun pykälään. Onneksi suo ei ollut erityisen märkä ja kulkijat pääsivät kuivin jaloin kankaalle.

Matka keskeytyi munan vuoksi. Luultavasti kurjenmunan, koska närhellä on pienempi. Koska ihmispojat olivat luonteeltaan uteliaita, muna lähti mukaan. Kävellessä mietittiin ääneen munan tulevaa kohtaloa. Sitten se tuli, se ajatus, joka pyöri poikien mielessä munan löytöpaikalta kämpän portaille johtaneen viidenkymmenen metrin kävelymatkan ajan. Paistetaan se! Tuumasta toimeen, niinpä tehtiin tulet. Mielissä oli munakas joka on luultavasti hyvän makuinen, ainakin kananmunasta paistettu on hyvää.

Lopulta päästiin itse asiaan. Kevyt kopsautus pannun reunaan riitti munan kuoren rikkomiseksi. Toisin kuin tuoreesta kananmunasta, josta tulee ensin esiin valkuaista, hyvän aikaa haudotusta kurjenmunasta tuli ensin kirkasta nestettä ja hieman verta ennen poikasta. Jostain syystä pojilla nälkä kaikkosi, eipä ollut kurjenpojasta särpimeksi leivälle. Olisiko ollut viisasta ottaa jokin ylös nostettu hauki ruoaksi.

Myöhemmin, makkaraa paistaessa, pojat harmittelivat omaa pöljyyttään. Kaikenlaista on tullut tehtyä, mutta tämä pöljyys ei heti unohdu. Liekkö korppi käynyt kurjen pesällä varkaissa ja tiputtanut munan polulle, sitä ei voi tietää. Tosiasia on kuitenkin se, että korppikaan ei käytä jääkaappia munien säilömiseen.

Ja ne pojat, ne olivat iältään 45- ja 48-vuotiaita. Oppia ikä kaikki, toivottavasti. Toisaalta, poikamaiset vinkeet ehkä nuorentavat ajatuksia.