Some

Sain kännykän lähes parikymppisenä vuosituhannen lopulla, kun ostin sellaisen isoveljeltäni. Luultavasti olisin pärjännyt vielä ilmankin. Kylläpä se kapula oli hieno! Kyseinen luuri oli merkiltään Bosch – pituus ja leveys kuten nykyisillä älypuhelimilla. Toisin kuin nykyään, minun kapulani oli kuitenkin kolme kertaa paksumpi. Kuuluvuus soittaessa oli hyvä, varsinkin kun antenni oli vedetty pystyyn. Soittamisen lisäksi pystyin vastaanottamaan tekstiviestejä. Viestit tulivat näkyviin pikkuhiljaa, nykäyksittäin vierien yksirivisellä näytöllä.

Jos en käyttänyt puhelintani, akun virta oli loppu viimeistään neljän maissa. Investoin tehoakun, jonka ansiosta olin saavutettavissa jopa iltakahdeksaan!

Boschilaisen jälkeen maailma on hieman muuttunut, vaikka en ole vakuuttunut kaikkien muutoksien hyvyydestä. Some on nähtävästi tullut jäädäkseen minunkin elämään, vaikka olinkin lähes vakaumuksellisesti esimerkiksi naamakirjaa vastaan. Pöyristyin ehdotuksesta ottaa kyseinen kanava käyttöön – sehän ei vain käynyt! Jälkeen päin kaveriporukan harrastusjaoksen pyörittäminen olisi voinut olla sujuvampaa. Toki en ollut kannassani yksin, siksi juurakoita kavereihini on eksynyt.

Olen nähtävästi pehmentynyt. Pitääkin varoa kaivonkansien rakoja, etten valu viemäriin kuin limasieni. Nykyään muun muassa WhatsApp, YouTube, Facebook ja Blogger helpottavat yhteydenpitoani. Edelleen on arkuutta käyttää kaikkia mainitsemiani alustoja, vaikka olen hyötynyt niistä etenkin sairastumisen jälkeen.

En silti ole tähtäämässäkään someinfluensseriksi, vaan olen enemmän tarkkailijatyyppi. Some kuitenkin antaisi sitä enemmän, mitä uskallan jakaa ajatuksiani. Somen käyttöni paikkaa kuitenkin jonkin verran koronavuosien luomaa tyhjiötä.

Kyläily on käynyt harvinaiseksi, ja kaiholla muistelen paljon sosiaalisempaa elämää ennen tätä maailman pysäyttänyttä kulkutautia. Tiedän, etten ole ajatuksineni yksin. Ennen vieraat tulivat ajallaan ja talonväki eli tavallaan. Kohtaamiset olivat aitoja, ilman turhaa jännitystä siitä, oliko siivottu pirttiä ja leivottu suuhun pantavaa. Nyt tämä harvinaiseksi käynyt tapa on ilahduttanut monin verroin, kun joku on tullut yllättäen kylään.

Nykyään on lähes rikollista piipahtaa yllättäen varmistamatta, sopiiko se vastapuolelle. Kyläilyaikoja varataan hyvissä ajoin – ja usein myös perutaan. Tärkeintä kuitenkin on itse kyläily, riippumatta siitä, millä tyylillä siitä sovitaan

Hevosella on hyvin laaja näkökenttä luonnostaan, ja on ollut elinehto havaita ajoissa nälkäiset pedot. Ihminen on sittemmin keksinyt rajoittaa koniparan näkökenttää rauhoittaakseen ja pitääkseen työjuhdan keskittymisen olennaiseen, esimerkiksi auran vetämiseen. Konilta ei ole todennäköisesti kysytty mielipidettä asiaan.

Ihmisen näkökenttä on noin puolet hevosen vastaavasta. Ihmisen on ollut pakko käännellä päätään pärjätäkseen. Myöhemmin, kun suurimmat petoeläimet oli täytetty museoihin, ihmisillä oli mahdollisuus paremmin toteuttaa sosiaalista puoltaan. Koska ihminen on utelias ja oppivainen otus, muun muassa teknologia alkoi kehittyä hurjin harppauksin.

Miksi haluamme peittää ympäristömme virikkeet, kuten silmälaput tekevät hevoselle? Valitettavasti ympäristö ei enää tunnu ihmisiä kiinnostavan entiseen malliin. Kaupungeissa kuljetaan tuijottaen muovista ruutua mitään muuta näkemättä. Linnunlaulut ja ambulanssin ujellus jäävät helposti havaitsematta uuden hittikappaleen soidessa kuulokkeissa. Bussipysäkeillä on nyt jono ihmisiä, mutta tervehtiminen ei saa kannatusta. Parin metrin turvaväli varmistaa keskeytymättömyyden TikTokia seuratessa.

Some koukuttaa helposti, mutta suurin osa sisällöstä passivoi – ainakin omalla kohdallani. Valtava tietomäärä ei ole hallittavissa. Onnekseni tarvitsen nollausta menemällä aika ajoin luontoon ilman somea.

Somessa on kuitenkin erittäin paljon hyvää. Esimerkiksi vertaistuen hakeminen elämän vaikeimpien tilanteiden osuessa kohdalle on helpompaa, ja some on monesti myös ainoa tapa saada apua. Harrastaminen voi saada uusia ideoita someryhmien ansiosta.

Olen kuullut termistä somelukutaito, josta en kuitenkaan osaa luennoida enempää. Voisin olettaa sen tarkoittavan sitä, miten osaamme suodattaa hyödylliset asiat omaan käyttöömme ja mapittaa vähemmän hyödylliset öö-mappiin. Törkyä ei kannata edes käsitellä.

Mutta aina on väärinymmärryksen vaara, vaikka viesti olisi lyhyt. Jo hyvää tarkoittavat tekstiviestit viime vuosituhannella aiheuttivat lukijalle pahaa verta. Kuppaaminen oli tarpeen ilmapiirin puhdistamiseksi – jota myös kärsäkkäin juttelemiseksi kutsutaan.

Aitoja kohtaamisia ei voi mikään täysin korvata.