Järki juoksee klimpeissä, kuten kaveri aikoja sitten luonnehti. Voin yhtyä ajatukseen täysin. Ajatukset muljahtaa mieleen täysin satunnaisesti. Riippuu ajatuksesta, kuinka kauan ajatus viipyilee mielessä. Normaaliarjessa hyväkin idea lässähtää yhtä nopeasti kuin on syntynytkin. Esimerkiksi, jos saan idean autotallin siivoamisesta, ennen aloittamista päätän keittää kahvit. Höystöjä mittaillessa näen postiauton. Kun keitin alkaa porista, haen postin. Reissulla totean nurmikon olevan leikkaamatta. Kahvikupin ääressä selaan postit taivastellen sähkön siirtohintoja. Lopulta sidon lenkkarit ja menen kävelylenkille. Siivousajatus vilahti ohi, oikealta, vasemmalta, ei sillä ole niin väliä.
Ajatukset voivat olla myös tahmeita, kuin sitkeä lima kurkussa flunssan jälkeen. Yskiminen ei juuri auta ja saa puheäänen korahtelemaan. Samoin jotkut asiat jää viipyilemään ja valmista ei tule, mutta jää häiritsemään estäen järkevätkin ajatukset. Tämä ilmiö on tullut turhan tutuksi vuosien varrella, aiemmin en ole jaksanut ihmetellä sen enempää. Ennen uniapnean toteamista en edes tajunnut, kuinka vasynyt olin. Jos vertaan aivoinfarktin aiheuttamaan väsymykseen uniapneaan, juurikaan eroa en löydä. Molemmissa aivosumu on siksi sakeaa sorttia. Onneksi pahin on takanapäin, näin ainakin toivon.
Aika paljon olen kuitenkin päätäni käyttänyt ja vaivannut. Toivottavasti en vaivaa kanssaihmisiäni keskimääräistä enempää. En kuitenkaan pysty arvioimaan objektiivisesti omia aivoituksiani, mutta voin pala palalta yrittää ymmärtää itseäni. Tämänkin kirjoituksen tarkoitus on itsekäs, mutta jos tämän lukija saa miettimään omia perimmäisiä aivoituksiaan, olen onnistunut.
Lohdullista kyllä, maailma ei ole vieläkään valmis. Myös oma pää on järjestelemättä. Siinä onkin loppuiäksi tekemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti