Ajoin nelikaistaista Kajaanintietä aikomuksena kääntyä moottoritien etelään kohti vievälle ramppia kohti. Koska olin oikealla kaistalla, laitoin vilkun vasempaan ja hidastin vauhtiani päästäkseni rinnalla olevan Bemarikuskin reilusti ohi. Hidastin lisää, mutta niin teki myös lippa vinossa tupakoiva laatuauton kuskikin muutamine kavereineen. Rampin risteys lähestyi uhkaavasti, kunnes pysähdyimme kokonaan.
Stressihormonit alkoivat purkautua verenkiertoon molemmilla kuskilla. Bemarissa oli rahtina yllättävän runsaasti heristäviä keskisormia – ainakin siltä se näytti. Pattitilanne raukesi yllättävän oman kytkimen nostolla. Nokivasarani peitti luultavasti näkyvyyden niin tehokkaasti, että savun hälvettyä sain jatkaa matkaa alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti.
Jaksoin vaahdota tapauksesta kavereilleni luultavasti kyllästymiseen asti. Miten on mahdollista, että arpaonni suosii toistaitoisia, täysin kyvyttömiä kuskeja ajokortti-inssissä? Olinko ainoa oikea suihtimies?
Vaikka olen mielestäni rauhallinen kuski normaalitilanteissa, joskus olisi ilmapiiriä puhdistavaa tööttäillä kanssatörttöilijöille. Kilometri kilometriltä paremmin maltan mieleni, kun muistelen omia töppäilyjä.
En ymmärrä moottoritiellä räntäsateessa ajavia ja ohittavia puskurihierojia. Ei voi olla niin kiire kaistanvaihdossa, ettei voi huomioida perässä ajavaa. Tuskin kukaan haluaa saada loskat silmilleen.
En ymmärrä niitäkään kuskeja, jotka haluavat vängällä ohittaa saadakseen polkea jarrua. Tai niitä alinopeutta körötteleviä sunnuntaiautoilijoita maanantaisin, jotka kiihdyttää nopeutta huomattuaan perässä ajavan ohitusyrityksen.
En ymmärrä maantiellä rekkakuskeja, jotka ei ole kuulleet turvavälistä mitään. Hirvittää katsella, kun taustapeilistä näkyy vain scanian merkki. Onneksi rahtarit ovat ammattitaitoista väkeä, vain promille on saanut arvalla ajokortin.
Oma lukunsa on kaupunkiautoilijat, jotka punaisia päin ajettuaan tukkivat koko risteyksen. Onneksi nopeudet eivät ole suuria, toisaalta suurin osa vakavista henkilövahingoista sattuvat kaupungeissa.
On toisaalta vapauttavaa tunnustaa tehneeni luettelemiani kaltaisia virheitä – pois lukien rekalla ajoa. Tätä kirjoittaessa tuli monta itse tekemääni mokaa mieleen. Muiden tekemät töppäykset ovat vähemmän kuormittavia dokumentoida.
Ja en ole suihtimies. Ehkä osaan ennakoida tilanteita paremmin kuin 25 kiloa sitten.
